Korona-apuraha ammattitaiteilijoille ja taidejournalisteille

Taiteen edistämiskeskus myöntää apurahaa työskentelyedellytysten turvaamiseksi.

Kenelle

Apurahat on tarkoitettu ammattitaiteilijoille ja taidejournalisteille. Apurahaa eivät voi hakea toiminimet, yritykset, yhdistykset, kunnat, kuntayhtymät, osuuskunnat tai säätiöt.

Kuka arvioi ja päättää

Taiken asiantuntijatiimi arvioi ja johtaja päättää erityisasiantuntijan esittelystä. Taike voi tarvittaessa kuulla muita asiantuntijoita. 

Mihin tarkoitukseen

Korona-apuraha on tarkoitettu työskentelyedellytysten lyhytaikaiseen turvaamiseen hakijalle, joka on koronaepidemian vuoksi menettänyt taiteelliseen työhön perustuvia työtilaisuuksia tai ansaintamahdollisuuksia. Korona-apuraha on tarkoitettu hakijan henkilökohtaiseen käyttöön työsuunnitelman mukaiseen taiteelliseen työskentelyyn, suunnitteluun ja/tai ammattitaidon ylläpitämiseen.

Korona-apurahan suuruus on 3000 euroa, ja se on tarkoitettu 1,5 kuukauden työskentelyyn ajalla 1.5. – 31.7.2020. Muu palkattu ansiotyö apurahakauden aikana on sallittu.

Hakuaika

01.04.2020 - 15.04.2020

Hakuaika päättyy viimeisenä hakupäivänä klo 16:00.

Apurahaa voi yllä olevana hakuaikana hakea verkossa. Kirjautumiseen tarvitset pankkitunnukset, mobiilivarmenteen tai henkilökortin.

Lue lisää Taiteen edistämiskeskuksen sivuilta

 

Taiteen edistämiskeskuksen logo.

Uutishuone

Varaa yrityksellesi esittely- ja myyntitilaa tai järjestä pienneuvottelu kaupungin ytimessä. Voit myös pistäytyä coworking-tilassa työskentelemässä ilman ajanvarausta. Toiminta...
Hyvä yrittäjä, Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät toteuttaa yhteistyössä Oulun Kauppakamarin, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen, BusinessOulun ja alueen elinkeinotoimijoiden kanssa Yritysten Talousnäkymät -...
Yrittäjien työmarkkinatukea esitetään jatkettavan 30.9.2021 asti. Tavoitteena on turvata yrittäjien toimeentuloa koronaepidemian aiheuttamassa epävarmassa tilanteessa. Työmarkkinatukea on saanut noin...
Raahen seudun kehitys tarjoaa ilmaisen kanavan seutukunnassa sijaitsevien yritystonttien ja toimitilojen myynti- ja vuokrausilmoituksille. Ilmoituksesi huomataan Tontti- ja toimitilapörssissä on...
KUURA-hanke tarjoaa yrittäjälle osaamista, tietoa ja toimintamalleja työntekijän työkyvyn tukemiseen Suomessa tavoitellaan nykyistä pidempiä työuria ja avaintekijänä tähän on työkyvyn säilyminen myös...
Yli 30 yritystä osallistui kahden vuoden pitkäjänteiseen, monipuoliseen ja syvälliseen myyntivalmennukseen Sales is a King -hankkeessa. Kuinka myyntitoiminnan fokus muuttui ja ymmärrys syveni vuosien...
Jääkö yrityksen kehittäminen arkisen työn jalkoihin? Tarjoamme tukea muutos- ja kehitystarpeisiin kaikenkokoisille yrityksille. Palvelu on maksuton. Kokemusta haasteiden ratkaisuun Yritys saa...
Nuorista tuotannollisia yrittäjiä i4.0:n aikakaudella -hanke tarjoaa monipuolisia ja innostavia yrittäjyysvalmennuksia nuorille sekä yrittäjille mahdollisuuden tukea ja kannustaa yrittäjyyteen....