Kauppapaikka Raaseli suljetaan 22.2.2023

Koronapandemian alkuaikoina Raahen seutukunnan yritysten näkyvyyden ja kaupan lisäämistä varten perustettu Raaseli-verkkokauppa on päätetty sulkea kauppiaille tehdyn kyselyn tulosten perusteella.

Huhtikuussa 2020 avatussa kaupassa seudulla toimivat yritykset ovat päässeet myymään lahjakorttejaan ja tiedottamaan kotiin annettavista palveluistaan. Raaselin käyttäjille tehtiin loppuvuodesta 2022 kysely, jossa tiedusteltiin mielipiteitä kauppapaikan tulevaisuudesta.

Palveluun rekisteröityneistä käyttäjistä 64 % oli sitä mieltä, että Raaseli kannattaa lopettaa. Syinä nähtiin markkinoiden lukuisat muut verkkokauppa-alustat, yrityksien omat verkkokaupat sekä Raaselin tuoma vähäinen lisäarvo käyttäjille. Raaselin toiminnan jatkaminen vaatisi uudistamista sekä jatkuvaa ja kohdennettua markkinointia, joka katettaisiin käyttäjämaksuilla. Kyselyn vastaajista 79 % ei ollut halukas maksamaan kaupan ylläpito- ja markkinointikuluista.

Käyttäjiltä saadun palautteen pohjalta Raahen seudun kehitys on tehnyt päätöksen lopettaa Raaselin ja kauppa sulkeutuu 22.2.2023. Kiitämme mukana olleita yrityksiä ja toivotamme kaikkea hyvää kaupankäyntiin!

Vielä ehdit shoppailla Raaselissa!

Värikkäitä ostoskärryjä rantamaisemissa.

Uutishuone

Muhiiko mielessäsi idea täydellisestä tuotelahjasta, joka korostaa Raahe-brändissä kuvattua raahelaista identiteettiä ja on ekologisesta näkökulmasta kestävä? Voit ideoida tuotetyypin tarjouksessa...
Arvonlisäverottoman vähäisen liiketoiminnan rajaa on nostettu. Korotettua rajaa sovelletaan vuonna 2021 alkaviin tilikausiin. Pienen yrityksen alv Yrityksen ei tarvitse ilmoittautua...
Jos yrityksesi tuottavuuden ja toimijoiden työkyvyn saralta löytyy parannettavaa, niin miksipä et laittaisi asioita kuntoon! Ja täysin ilmaiseksi. Raahen seudun yrityksille on tarjolla vielä muutamia...
Business Finlandilla on haussa energiatuki, minkä keskeisenä tavoitteena on edistää uusien ja innovatiivisten ratkaisujen kehittämistä energiajärjestelmän muuttamiseksi vähähiiliseksi pitkällä...
Kasvu Openin Kasvupolku®-sparrauksesta yritykset saavat maksutonta apua muun muassa koronapandemiasta selviämiseen, rahoitusosaamisen kartuttamiseen sekä myyntiin ja markkinointiin.  HAE MUKAAN...
Tervetuloa Modernin johtamisen foorumin tilaisuuksiin vuonna 2021. Toteutamme kaikki johtajien ja yrittäjien koulutukset kevään ajan verkossa, ja palaamme taas kasvotusten tapahtuvaan...
Raahessa käynnistyy syksyllä 2021 neljä uutta tutkintoon johtavaa ammattikorkeakoulutusta. Koulutuksen järjestää Kajaanin ammattikorkeakoulu yhteistyössä Koulutuskeskus Brahen kanssa. Koulutukset on...
Siikajoen Yrittäjät palkittiin vuoden 2020 Suomen Yrittäjien parhaana paikallisyhdistyksenä keskikokoisten yrittäjäyhdistysten sarjassa.  Yhdistyksen vuoden 2020 slogan on ollut:...