Kasvun tekijöinä yrittäjät ja toimihenkilöt

Kasvun tekijöinä yrittäjät ja toimihenkilöt

Yritysten Kasvun kahvit järjestettiin Raahen Hovissa aamiaistilaisuutena, jossa tarkasteltiin yrityksen kasvua kokonaisuutena. Paikalla oli 30 alueen yrittäjää kuuntelemassa mielenkiintoisia puheenvuoroja.

Tilaisuuden alussa projektipäällikkö Katja Mattila esitteli millaisia tulevia maksuttomia työpajoja Tupla KIT -hankkeessa on tulossa, joissa yrittäjät sekä yrityksen työntekijät voivat kehittää osaamistaan. Tupla KIT (kestävää kasvua, innovaatiotoimintaa ja uutta teknologiaa) -hankkeessa edistetään Raahen, Siikajoen ja Pyhäjoen alueella toimivien yritysten valmiuksia kehittää, kasvattaa sekä uudistaa liiketoimintaa.

Aamun virallisena teemana oli kasvun anatomia, jota alustuksellaan avasi Yritysbuustaaja Hannu Savela GFC:ltä. Hannu puhui hyvin käytännönläheisesti siitä miten tavoitteet, johtaminen ja arjen tekeminen rakentavat kasvua. Tilaisuuden keskiössä oli Raksainssit Oy:n ja Walon Oy:n toimitusjohtaja Arttu Terhon ura ja yrityscase. Artun tarinassa kuultiin miten toimihenkilön rooli kasvuyrityksessä tuki hänen tietä kasvuyrittäjyyteen ja kahden yrityksen toimitusjohtajaksi. Mielenkiintoisen tarinan jälkeen Mari Jauhola Dimma Oy:ltä nosti esiin puheenvuorossaan, miten Walon voisi erottua tulevaisuudessa kilpailijoista sekä, millaisia kasvumahdollisuuksia ja kilpailuetuja he voisivat hyödyntää kasvumarkkinoinnissa.

Käytännönläheinen aamutilaisuus tarjosi näkökulmia yrittäjien arkeen ja konkreettisia eväitä yritysten seuraaviin kasvun askeleisiin.

Kasvu lähtee ihmisistä

Kasvuyrityksissä huomio kohdistuu usein yrittäjään. Käytännössä kasvu tapahtuu kuitenkin siellä, missä arki pyörii. Toimihenkilöiden osaaminen, vastuunotto ja kyky kehittää omaa työtään voivat olla ratkaisevana tekijänä siinä, miten pitkälle yritys pystyy kasvamaan.

Aamun Kasvun kahveilla kasvuyrittäjä Arttu kertoi omasta urapolustaan. Hän aloitti uransa kasvuyrityksessä toimihenkilönä, otti vastuuta roolin kasvaessa ja kehitti omaa osaamistaan yrityksen kasvun mukana. Kokemus loi ymmärryksen kasvuyrityksen kokonaisuudesta ja johti lopulta yrittäjyyteen.

Vastuu rakentuu ymmärryksestä

Kasvuvaiheessa työ ei ole vain oman tehtävälistan hoitamista, vaan päätöksiä, joilla on vaikutus muihin, asiakkaisiin ja talouteen. Vastuun ottaminen ei perustu titteleihin, vaan kykyyn nähdä oma työ osana kokonaisuutta.

Toimihenkilö ottaa vastuuta, kun hän ymmärtää:

  • miten oma tekeminen vaikuttaa yrityksen kokonaisuuteen
  • miksi asioita tehdään, ei vain mitä tehdään
  • mitä seurauksia päätöksillä on

Yrittäjän tehtävä on luoda tilanne, jossa vastuun ottaminen on mahdollista: antaa mahdollisuus tehdä päätöksiä, kuunnella tarvittaessa ja tukea valintojen tekemistä.

Prosessit ja toiminnanohjaus kasvussa

Kasvuyrityksen prosessit muotoutuvat arjessa. Työntekijöillä on näkemystä siihen, missä työ hidastuu, kuormittaa tai vaarantaa laadun. 

Prosessien kehittäminen edellyttää kuitenkin:

  • yhteistä ymmärrystä työn kulusta
  • aikaa pysähtyä tarkastelemaan toimintaa
  • työkaluja tekemisen jäsentämiseen

Prosessien kehittämisen lisäksi inhimillisten virheiden riskejä alkaa tulla viestinnässä ja toiminnanohjauksessa, kun työntekijöitä alkaa olla useampia.  Artun kokemus oli että yrityksen kasvaessa yli 5 henkilöön on toiminnanohjausjärjestelmän käyttöön ottamista hyvä alkaa harkitsemaan.

Myynnin ja toteutuksen välinen ymmärrys

Kasvuyrityksissä myynnin ja toteutuksen välinen ymmärrys korostuu. Arttu nosti esiin tilanteet, joissa myyjien lupaukset irtoavat työn todellisuudesta. Tämä kuormittaa tuotantoa ja heikentää asiakaskokemusta.

Kun toimihenkilöiden osaamista kehitetään yhdessä, myynti, tuotanto ja asiakastyö rakentuvat samalle ymmärrykselle:

  • myynti tunnistaa toteutuksen rajat
  • asiakaslupaus perustuu todelliseen kapasiteettiin
  • laatu pysyy hallinnassa kasvun aikana

Tämä vähentää sisäisiä ristiriitoja ja tukee kannattavaa kasvua.

Opit kasvun tueksi

Puheenvuoronsa lopussa Arttu nosti esiin konkreettisia vinkkejä, jotka koskevat sekä yrittäjää että koko tiimiä kasvuyrityksissä:

  • Riittävät resurssit, selkeät toimintatavat ja oikeat työkalut ovat kasvun perusta.
  • Kirkasta oma roolisi yrityksessä ja keskity tärkeimpään. Kaikkea ei tarvitse tehdä itse.
  • Anna vastuuta ja mahdollisuus tehdä päätöksiä. Tarvittaessa kuuntele ja tue valinnoissa.
  • Kasvu vaatii jatkuvuutta. Aseta tavoitteet selkeiksi ja realistisiksi. Hyvä suunnitelma auttaa hallittuun kasvuun.
  • Tee sitä, mistä asiakkaat maksavat. Älä sitä, mitä itse haluaisit tehdä.
  • Älä hakkaa päätä seinään. Joskus on järkevää perääntyä ja arvioida suunta uudelleen.
  • Huolehdi, että yritys toimii myös ilman sinua.

Nämä opit korostavat, että kasvun mahdollistavat ihmiset, jotka pystyvät kantamaan vastuuta, kehittämään osaamistaan ja tekemään oikeita päätöksiä oikeaan aikaan.

Kasvu tapahtuu yhdessä

Yritys kasvaa silloin, kun ihmiset kasvavat sen mukana. Toimihenkilöt, jotka kehittävät osaamistaan, ottavat vastuuta ja ymmärtävät kokonaisuuden, vahvistavat yrityksen selkärankaa. Työpajat ja yhteiset kehittämistilaisuudet ovat keino rakentaa tätä osaamista käytännössä.

Kun osaamista levitetään koko organisaatioon ja vastuuta jaetaan, yritys ei ole yhden henkilön varassa.

Syntyy yrityksiä, jotka kestävät muutosta, kasvua ja kilpailua – ja samalla ihmiset kasvavat mukana, kuten Artun tarina osoittaa.

Työpajat tukevat kasvua koko organisaatiossa

Yrityksen kehittäminen jää kasvuvaiheessa helposti yrittäjän harteille, mikä muodostaa ajan myötä kasvun esteen. Yrityksen kestävä kasvu -työpajat on rakennettu tukemaan koko organisaatiota. Niihin voivat osallistua yrittäjän lisäksi toimihenkilöt ja ne henkilöt, joiden vastuulle päivän teema käytännössä kuuluu. Osallistujamäärää ei ole rajattu, sillä kasvun edellytykset syntyvät yhteisestä ymmärryksestä.

Työpajoissa pysähdytään yhden teeman äärelle, tarkastellaan yrityksen toimintaa arjen näkökulmasta ja kehitetään sitä konkreettisesti eteenpäin. Kun osaaminen ja päätöksenteko jakautuvat useammalle, yritys toimii sujuvammin ja kasvu rakentuu hallitusti.

Tulevat Yrityksen kestävä kasvu -työpajat

Kaikki työpajat ovat avoimia yrityksille, yrityspalvelutoimijoille, koulutusorganisaatioille ja muille asiasta kiinnostuneille. Voit osallistua yhteen tai useampaan työpajaan omien tarpeiden mukaan.

Tutustu sisältöihin ja ilmoittaudu mukaan:

Yrityksen kestävä kasvu -työpajat järjestää Raahen seudun kehityksen hallinnoima ja EU:n osarahoittama Tupla KIT -hanke.

Lisätiedot

Katja Mattila
katja.mattila [at] raahe.fi 
puh. 040 130 8112
Raahen seudun kehitys

Kolmen kuvan kooste tilaisuudessa mukana olleista osallistujista ja esiintyjistä.

Uutishuone

Neljättä kertaa jaettu maakunnallinen tunnustus annettiin Törmälän tilalle Siikajoelta erityisesti lähiruoan ansiokkaasta nostamisesta. Paikallinen ruoka- ja ruokakulttuuri ovat olleet aina yrityksen...
Raahen seudun yrittäjien paikallisyhdistykset ja Nuorkauppakamari ovat valinneet moninaisista yrittäjäpersoonista vuoden 2020 kannustavimmat ja esimerkillisimmät yrittäjät....
Yritysbarometri toteutettiin puhelinkyselynä aikavälillä 17.8. - 18.9.2020. Barometrillä kartoitetaan eri toimialojen näkemyksiä liiketoiminnan nykytilasta, tulevaisuudesta, kasvusta ja...
Haluatko palautua paremmin ja edistää työkykyäsi? Yrittäjän hyvä jaksaminen on yrityksen toiminnan kivijalka. Maksuttomat hyvinvointimittaukset, henkilökohtainen ohjaus ja ryhmätapaamiset...
Yrityskummeilta saat asiantuntevaa ja kokemukseen perustuvaa tukea liiketoiminnan haasteisiin. Neuvoja menestymiseen Yrityskummit ovat kokeneita yrittäjiä, yritysjohtajia ja asiantuntijoita. Kummin...
Raahen seudun kehityksen matkailupäällikkö Hanna-Leena Korhonen ja Veden äärellä -hanke ovat saaneet tunnustuksen erinomaisesta työstä matkailun kehittämisen parissa. Palkintoperusteluissa todetaan,...
Jokainen yritys ja työpaikka on erittäin tärkeä Siikajoen kunnalle ja tahtotilana on säilyttää alueen elinkelpoisuus myös koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilanteen aikana. Yritysten ja...
Koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilanteen taloudelliset vaikutukset ovat jo konkretisoituneet alueen yrityksiin. Osassa yrityksissä myynti on loppunut kokonaan ja tilauskirjat tyhjentyneet. Tästä...