Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan sparrausohjelman yritykset on valittu

Kasvupolku -ohjelmaan valittiin mukaan 20 yritystä. Raahen seutukunnasta mukana on raahelainen WTF Design.

Yritykset valittiin sparrausohjelmaan tuomariston arvioimien hakemusten perusteella. Arviointikriteerit olivat markkinapotentiaali, tiimi, kasvukyky ja näytöt.

Ohjelmassa yritykset saavat asiantuntijoiden sparrausta itselle tarpeellisista teemoista. Tavoitteena on synnyttää uusia ideoita ja kontakteja yritysten kehittymisen moottoriksi. Halutessaan valitut yritykset voivat osallistua kisaan Vuoden kasvuyritys -tittelistä.

Katso kaikki mukaan valitut yritykset Kasvu Openin sivuilta.

Kolme pientä kasvin taimea pöydällä ja Kasvu Openin logo.

Uutishuone

Osaavan työvoiman saatavuuden ja alueen vetovoiman edistämiseksi on tehty työtä reippaat kaksi vuotta Raahen seudun kehityksen hallinnoimassa Peili-hankkeessa. Tuloksia on syntynyt esimerkiksi...
Yrittäjät voivat jälleen hakea työmarkkinatukea lopettamatta yritystoimintaansa ajalta 1.1.-28.2.2022. Myös työttömäksi jäävän omavastuuaika poistetaan samalta ajanjaksolta. Väliaikaisia muutoksia...
Raahen seudun kehityksen väki lomailee jouluaatosta loppiaiseen asti ja toimisto hiljenee hetkeksi. Yhteydenotot kiinnioloaikana Voit lähestyä meitä myös loman aikana: ottamalla yhteyttä...
Hyvät asiakkaat ja yhteistyökumppanit, Jos vaiherikkaan vuoden 2021 voisi paketoida yhteen teemaan se olisi voima. Seudulla on tehty laajalla rintamalla ja hartiavoimin yhteistyötä erityisesti...
Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjillä on parasta aikaa käynnissä Kasvun suunta 2022 -kysely. Kysely on avoinna 17.12. saakka ja tulokset julkistetaan tammikuun aikana. Vastaa kyselyyn Tutustu myös...
Yksinyrittäjien ja pienten 1-10 henkilöä työllistävien valmennusohjelma vastuullisuuteen – vastuullisuusvalmennus.fi starttaa tammikuussa 2022.  Seuraavat valmennusryhmät aloittavat maaliskuussa...
Tervetuloa nauttimaan kunnan tarjoamasta joulupuurosta ja keskustelemaan kahvikupposen ääressä yritystoimintaa koskettavista asioista, päivän polttavista puheenaiheista tai ihan mistä vain! Kunnan...
Podcast-sarjassa keskustellaan Alueiden osaamisen aika -työn kokemuksista ja tuloksista. Raahen seutukunta on ollut mukana verkostoyhteistyössä yhtenä yhdeksästä erilaisesta alueesta ympäri Suomen....