Finnvera on uudistanut yrittäjälainansa ehtoja 1.10.2022 alkaen
Laina soveltuu entistä useammalle yrittäjälle ja yrittäjäksi aikovalle. Ehdot ovat aiempaa joustavammat, ja muun muassa omarahoitusosuutta ei jatkossa edellytetä.
Finnveran yrittäjälaina on yrittäjälle tai yrittäjäksi aikovalle myönnettävä henkilökohtainen laina, jonka avulla voidaan rahoittaa yrityksen osakkeiden ostamista, tehdä sijoituksia osakeyhtiön osakepääomaan tai sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Laina sopii hyvin esimerkiksi yrityskauppatilanteisiin.
Omarahoitusosuutta ei jatkossa edellytetä, ja yrittäjän omistusosuudeksi kohdeyrityksessä riittää jatkossa jopa viisi prosenttia. Lainan määrä harkitaan aina tapauskohtaisesti, ja uudistuksen myötä lainaa voidaan käyttää myös aiempaa suuremmissa hankkeissa. Lisäksi laina soveltuu jatkossa myös sellaisiin tilanteisiin, joissa yrittäjälainan saajan omistus kohdistuu pk-yritystä suurempaan yritykseen.
Sivustolta löytyy kattavasti tietoa Raahen seudun korkeakouluyhteistyöstä ja täällä kehitetystä Monikampus –mallista sekä ennakoinnista ja erilaisista toteutetuista...
Kasvupolku -ohjelmaan valittiin mukaan 20 yritystä. Raahen seutukunnasta mukana on raahelainen WTF Design.
Yritykset valittiin sparrausohjelmaan tuomariston...
Tuen hakemista yksinkertaistetaan ja maksatusta nopeutetaan. Käyttöön tulee myös uusi 55 vuotta täyttäneiden työllistämistuki. Uudistuksen tavoitteena on lisätä palkkatuen käyttöä yrityksissä....
Pyöräily on vahvassa nosteessa niin meillä Suomessa kuin kansainvälisestikin. Tiesitkö, että EU:n maaliskuussa julkaistu tavoite tähtää pyöräilyn määrän kaksinkertaistamiseen vuoteen 2030 mennessä?...
Sähkö- ja lannoitetukia ammattimaisille maatalouden harjoittajille ja vesiviljelijöille on haettava Valtiokonttorista viimeistään 31.7.2023.
Molempia tukia voi hakea Valtiokonttorin sähköisessä...
Koulutuskeskus Brahessa tiistaina 21.3. järjestetty Risteys-rekrytointitapahtuma onnistui houkuttelemaan mukavan määrän kävijöitä liikkeelle. Myös seudulla asuvia kansainvälisiä työnhakijoita oli...
Muokattu 22.3. klo 16.29 Lisätty esiselvitys uutisen liitteeksi.
VTT:n selvityksen mukaan Pohjois-Pohjanmaalla pystyttäisiin tuottamaan tarpeeksi vetyä koko Suomen vedyntuotantotavoitteiden...
Työpajoista saat keinoja kääntää tulevaisuuden mukanaan tuomat haasteet, muutokset ja mahdollisuudet liiketoimintasi eduiksi. Työpajasarja on tarkoitettu yrityksille ja liiketoimintaa harjoittaville...