Business Finland myönsi häiriötilannerahoitusta 994,4 miljoonaa euroa

Hakemukset on käsitelty ja kolmannes projekteista on jo päättynyt. Rahoitusta myönnettiin kaikkiaan 20 164 projektille, eniten kaupan alalle, teollisuuteen sekä matkailu- ja ravintola-alalle. Arviolta puolet yrityksistä kehittää digitaalisia ratkaisuja häiriötilannerahoituksella.

Vuoden 2021 alussa kolmannes projekteista on jo päättynyt

Käynnissä olevia projekteja on vielä 11 000. Jos yritysten alkuperäiset suunnitelmat pitävät paikkansa, valtaosa projekteista on raportoitu ja loppurahoitus maksettu alkusyksystä 2021.

Business Finland rekrytoi hakemusten ja raporttien käsittelyyn sekä projektien seurantaan lisää henkilöstöä. Rahoitusta myönnetään normaalisti vuodessa 50 miljoonaa euroa ja nyt neljän kuukauden aikana summa oli miljardi euroa.

Eri järjestöjen, kaupunkien ja Team Finland -verkoston neuvontatyö rahoituksen hakemisessa ja projektin suunnittelussa oli suuri apu Business Finlandille ja asiakkaille.

Eniten rahoitusta ovat saaneet teollisuus, kaupan alat ja rakentaminen

Häiriötilannerahoitusta saaneet yritykset jakautuvat laajasti eri toimialoille. Eniten projekteja rahoitettiin kaupan alalla (16 prosenttia), teollisuudessa (13 prosenttia) sekä matkailu- ja ravintola-alalla (11 prosenttia).

Saadun rahoituksen mukaan tarkasteltaessa kärjessä ovat teollisuus, kaupan alat ja rakentaminen, koska aloilla on enemmän suuria kehitysprojekteja. Yritykset käyttävät projekteissa melko paljon ulkopuolista apua, sillä ostopalvelujen osuus on ollut noin 25 prosenttia projektien kokonaiskustannuksista.

Rahoitusta digiloikkaan ja kansainvälistymiseen

Noin puolet yrityksistä käyttää rahoitusta digiloikkaan ja kehittää kriisin johdosta uusia toimintamalleja ja tuotteita hyödyntäen digitaalisia alustoja, mobiiliyhteyksiä, etäteknologioita ja tekoälyä.

Moni yritys tavoittelee projektillaan kansainvälistymistä. Noin 1700 yritystä on hakemuksessaan maininnut yhden tai useamman Suomen tärkeimmistä vientimaista (Saksa, Ruotsi, Alankomaat, Ranska, Espanja, Puola, UK, USA, Kiina ja Venäjä). Joissakin projekteissa tavoitteena on siirtää tuotantoa maailmalta Suomeen, koska pandemia on vaikuttanut alihankkijoiden toimitusvarmuuteen.

Tutustu tarkemmin Business Finlandin tiedotteeseen

Business Finlandin tilapäinen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiolaina on yritysten haettavissa 14.5.2021 asti. Hakemuksia on tullut 193 miljoonan euron edestä ja rahoitusta on myönnetty tähän mennessä noin 58 miljoonaa.

Grafiikkaa Business Finlandin myöntämästä häiriörahoituksesta.

Uutishuone

18.03.2020
Useat organisaatiot voivat auttaa yrittäjiä koronan aiheuttamassa poikkeustilanteessa. Alla on listattuna useita apua tarjoavia tahoja ja ohjeita, miten toimia (listaus löytyy myös Pohjois-Pohjanmaan...
18.03.2020
Työ- ja elinkeinoministeriö on koonnut sivuilleen tietopaketin, miten korona vaikuttaa yritysten toimintaan ja miten valtio auttaa yrityksiä. Tutustu kysymyksiin ja vastauksiin ministeriön sivuilla.
17.03.2020
Rahoitus aukeaa yritysten haettavaksi torstaina 19.3.2020 Business Finland tarjoaa rahoitusapua koronasta johtuen. Rahoituspalvelut on tarkoitettu Suomessa toimiville pk- ja midcap-yrityksille,...
17.03.2020
Suomen Yrittäjät on kerännyt tietopaketin verkkoon koronaa koskien. Löydät Yrittäjien verkkosivuilta tuoreimmat uutiset, ohjeet työnantajille, neuvontapalvelun yhteystiedot jäsenille sekä tietoa...
16.03.2020
Koronavirus on aiheuttanut poikkeuksellisen tilanteen niin yksittäisille ihmisille kuin yrityksille. Tartuntojen yleistyminen ja taudin leviämisen ehkäisemiseksi tehtävillä toimenpiteillä voi olla...
16.03.2020
Koronaviruksen aiheuttama poikkeustilanne voi aiheuttaa yrittäjille, yrityksille ja kirjanpitäjille vaikeuksia hoitaa veroasioita. Näin ollen Verohallinto on ilmoittanut joustavansa veroasioiden...
16.03.2020
Koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilanteen myötä rahoittajat ovat varautuneet yritysten rahoituskysynnän lisääntymiseen. Yrityksille on tarjolla käyttöpääomarahoitusta ja takauksia, joilla pyritään...
13.03.2020
Yhteydenotot sähköisesti Toimistomme on suljettu toistaiseksi. Palvelemme asiakkaitamme edelleen ja Raahen seudun kehityksen henkilökunta on tavoitettavissa rajoituksista huolimatta etäyhteydellä....