BraVe – vetytaitokeskuksesta uutta osaamista Raahen seudulle

Raahessa aloitetaan Suomessa ensimmäisten joukossa prosessitekniikan perus- ja ammattitutkinto-opetus, joka keskittyy kaasujen käsittelyyn. BraVe-hanke vastaa kaasujen käsittelyn osaajapulaan. Suomessa ei ole tällä hetkellä alaan keskittyvää ammatillista koulutusta.

Hankkeen myötä alueen toisen asteen tutkinto-opiskelijoiden ja täydennyskouluttautuvien ammatinvalintamahdollisuudet laajenevat ja työllistymismahdollisuudet paranevat. Koulutuksen avulla yritykset saavat osaajia, joita tarvitaan, kun sovelletaan hiilineutraaliin talouteen liittyviä energia- ja materiaalitehokkuutta parantavia toimintatapoja, teknologioita ja ratkaisuja.

Teollisuuden vetyteknologiaan siirtyminen luo tarvetta uuden osaamisen opettamiseen ja erityisesti kaasujen käsittelyn hallintaan. Vedyn käyttö energian varastointiin ja siirtoon tuulipuistoista on päivän polttava aihe. Myös biokaasun käyttö kasvaa koko ajan ja sekin vaatii oman osaamisensa.

Koulutuskuntayhtymä Brahen Raahen kampukselle siis rakennetaan vedyn ja muiden kaasujen valmistukseen, siirtoon ja kuljetukseen keskittyvä pilotointi- ja oppimisympäristö. Ensimmäisessä vaiheessa rakennettava konttiratkaisu rahoitetaan EAKR – hankkeena, joka alkoi 1.10.2024. Siihen sisältyy kaasun valmistuksen pilot-prosesseja ohjausjärjestelmineen, kaasujen siirtolinjojen putkistojen hitsausta sekä paineistettujen säiliöiden käsittelyä.

Varsinainen koulutuksen raamittelu on jo aloitettu, mutta otamme mieluusti vastaan kaikki yrityksiltä tulevat osaajatarpeet koulutuksen sisällön kehittämistyössä. Hankkeessa on mukana alueen yritystoimijoita ja myös uusilla yrityksillä on mahdollisuus päästä mukaan suunnittelutyöhön.

Koulutuksen suunnittelu tehdään vuoden 2025 aikana ja toteutetaan prosessialan tutkintona ja tutkinnon osina sekä täydennyskoulutuksena. Lisätietoja koulutuksen käynnistämisestä annetaan suunnitteluprosessin edetessä kevään 2025 aikana.

Lisätiedot ja yhteydenotot

Arja Sarpola
puh. 040 135 9152
arja.sarpola [at] brahe.fi (arja[dot]sarpola[at]brahe[dot]fi)
Koulutuskeskus Brahe

BRAVE - vetytaitokeskus

Uusituvan energian symboleita ja Koulutuskeskus Brahen logo.

Uutishuone

Raahen seudun kunnissa yksinyrittäjien 2000 euron avustusten käsittelyssä ei ole syntynyt ruuhkia ja avustukset on saatu nopeasti maksuun. Maltilliset hakumäärät Raahessa, Siikajoella ja Pyhäjoella...
Raahen seudun kehitys ja ResComi Oy ovat kehittäneet yhteistä verkkokauppaa Raahen seudun yrityksille, jotta nämä pääsevät myymään tuotteitaan ja palveluitaan kuluttajille turvallisesti suoraan...
Starttiraha turvaamaan yrittäjien toimeentuloa toiminnan keskeytyessä tai työmäärän vähentyessä Starttirahaa saavien yrittäjien toimeentulo koronavirusepidemian aikana turvataan työttömyysturvan...
Yrittäjät ovat voineet ilmoittautua työttömäksi 16.3. alkaen. TE-toimisto on tehnyt ilmoittautumisen helpottamiseksi Yrittäjän työmarkkinatuki -chatbotin. Yrittäjän väliaikainen työttömyysturva...
Poikkeuksellisesta tilanteesta johtuen Verohallinto pidentää yhteisöjen ja yhteisetuuksien veroilmoitusten määräaikaa. Yhteisöjä ovat esimerkiksi osakeyhtiöt. Veroilmoituksen voi nyt antaa viiden...
Raahen seudun kehitys ja Kalajoen seudun yrityspalvelukeskus aloittavat yhteisen hankkeen, jonka avulla kasvatetaan yritysten henkilöstön muutosvalmiuksia sekä kehitetään muutos- ja...
Koronakriisin seurauksena etenkin pienet kaupan ja palvelualan yritykset ovat pulassa asiakkaiden kadottua. Raahen seudun kehitys haluaa tukea paikallisia yrityksiä perustamalla verkkokaupan, mistä...
Koronaepidemian kuristaessa yrityksiä, niiden tueksi on rientänyt valtion, kuntien, yrittäjäjärjestöjen ja muiden julkisten toimijoiden lisäksi useita vapaaehtoisia, jotka tarjoavat muun muassa apua...