Asukaskysely Hallan merituulivoimapuistohankkeesta

OX2 yhdessä IKEA:n Ingka Investmentin kanssa suunnittelee merituulivoimapuistoa Oulun ja Raahen edustan merialueelle Suomen talousvyöhykkeelle. Merituulivoimapuisto koostuu enintään 160 tuulivoimalasta, merisähköasemista sekä mahdollisesti vedyntuotantolaitoksista. Tuotettu sähkö tuodaan maihin merikaapeleilla ja vastaavasti vety merenpohjaan asennettavaa putkea pitkin. Sähkönsiirto mantereella toteutetaan ilmajohdoilla ja rantautumisalueen lähellä maakaapeleilla.

Hankkeesta on parhaillaan käynnissä ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA), jossa selvitetään merituulivoimapuiston kahden toteutusvaihtoehdon (VE1, VE2) ympäristövaikutuksia. Hankkeeseen liittyvien muiden toimintojen suhteen tarkastellaan kolmea vaihtoehtoista merikaapelireittiä ja yhtä vetyputkireittiä. Lisäksi mantereen sähkönsiirron osalta tarkastellaan kolmea vaihtoehtoista reittiä sekä SSABn Raahen tehtaan 400 kV:n voimajohdon YVA-menettelyn reittivaihtoehtoja. Mukana on myös vaihtoehto (VE0), jossa hanketta ei toteuteta.

Vaikutusten arvioinnin tueksi on laadittu asukaskysely, jolla selvitetään esimerkiksi merikaapelien ja vetyputken rantautumisvyöhykkeiden sekä mantereen sähkönsiirtoreittien lähialueen nykyistä käyttöä, näkemyksiä hankkeen vaikutuksista sekä mielipiteitä eri vaihtoehdoista.

Kaikki halukkaat voivat vastata kyselyyn osoitteessa https://mpt.link/Hallan-merituulivoimaYVA

Vastauksia toivotaan runsaasti ja vastausaikaa on 31.8.2023 asti.

Lisätietoja hankkeesta ja kyselystä antavat:

YVA-konsultti:

AFRY Finland Oy 
Ella Kilpeläinen 
ella.kilpelainen [at] afry.com 
puh. 050 435 6507

Hankkeesta vastaava:

OX2 / Halla Offshore Wind Oy 
Patrick Lees 
patrick.lees [at] ox2.com 
puh. 040 662 1184 
www.ox2.com

Lisätietoja hankkeesta ja YVA-menettelystä (mm. YVA-ohjelma) on saatavilla myös ympäristöhallinnon internet-sivuilla: Hallan merituulivoimapuisto, Hailuoto, Oulu, Raahe, Siikajoki

Logot.

Uutishuone

14.02.2024
AMK-yhteistyö luo uusia mahdollisuuksia myös Raahen alueen yrityksille. Monikampusmallilla opiskelupaikkoja on tuotu Raaheen vuodesta 2018 lähtien. Raahen seudun...
08.02.2024
Autathan meitä palvelemaan Sinua paremmin vastaamalla lyhyeen kyselyymme. Visit Raahe ja Raahen seudun kehitys järjestävät seudun matkailutoimijoille avoimia...
24.01.2024
Onko sinulla uusi liikeidea tai haluatko kehittää olemassa olevaa yritystäsi? Haluatko yrityksesi toimivan kestävämmin? Osallistu kuuden tapaamiskerran...
16.01.2024
Anna Uusitalo on aloittanut yritysasiantuntijana VATUPASSI – Vastuullinen tulevaisuus -projektissa Raahen seudulla. Projektiin etsitään yrityksiä monipuolisesti eri...
18.12.2023
Lämpimät kiitokset kuluneesta vuodesta kaikille asiakkaille ja yhteistyökumppaneille. Jatketaan töitä seutukuntamme menestyksen ja hyvinvoinnin eteen yhdessä myös tulevana vuonna. Kiireetöntä...
18.12.2023
Yrityksen ostamista, myymistä tai sukupolvenvaihdosta suunnitteleville yrittäjille ja yrittäjyyttä suunnitteleville henkilöille neuvontapalvelut löytyvät nyt yhden haun...
18.12.2023
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus käynnistää yrityksen kehittämisavustuksen haun jatkuvana koko Pohjois-Suomessa vuoden 2024 ajaksi tammikuun alkupuolella. Määrärahoja on...
18.12.2023
Keskuskauppakamari on julkaissut verokädenjälkilaskurin, jolla yritykset voivat laskea, kuinka paljon ne ovat maksaneet ja tilittäneet veroja ja veronluonteisia maksuja. Laskurin tarkoituksena on...