500 000 euroa kotimaanmatkailun tukemiseen

100 syytä matkailla Suomessa -kampanja laajenee. Erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten näkyvyyttä halutaan lisätä ja saada matkailukausi jatkumaan pidemmälle syksyyn.

Lisärahoituksella näkyvyyttä matkailuyrityksille

Hallituksen myöntämän rahoituksen avulla halutaan tukea kotimaan matkailuyritysten toipumista koronakriisistä nostamalla esiin niiden palveluita ja tuotteita. Tavoitteena on myös saada matkailukautta jatkumaan mahdollisimman pitkälle.

Näkyvyyden lisäämiseksi laajennetaan 100 syytä matkailla Suomessa -kampanjaa, jota Suoma ry koordinoi. Lokakuun 2020 loppuun asti kestävässä kampanjassa kuluttajia ohjataan sivustolle mittavalla mainonnalla digi- ja somekanavissa, radiossa ja ulkomainonnalla. Laajennettuun kampanjaan pääsevät mukaan kotimaan matkailua palvelevat matkailuyritykset ympäri Suomen.

Ohjeet kampanjaan liittymisestä Suoma ry:ltä

Liittymistä varten Suoma ry julkaisee sivuillaan sähköisen lomakkeen ja tarkemmat osallistumisohjeet lähiaikoina. Yritysten osallistumismaksu on 300 € +alv ja kampanjaan voi lähteä mukaan joustavasti syyskuun loppuun mennessä.

Osallistuakseen yrityksillä tulee olla käytössä maksuton Google My Business -tili, jonka kautta yrityksen perustiedot lisätään 100 syytä -alustalle. Yrityksen Instagram-tilin kautta alustalle voidaan nostaa yrityksen ajankohtaiset julkaisut ja visuaaliset sisällöt.

Katso Työ- ja elinkeinoministeriön tiedote aiheesta

Avoin matkalaukku, jossa aurinkolasit, kukkakengät ja vaatteita.

Uutishuone

18.03.2020
Useat organisaatiot voivat auttaa yrittäjiä koronan aiheuttamassa poikkeustilanteessa. Alla on listattuna useita apua tarjoavia tahoja ja ohjeita, miten toimia (listaus löytyy myös Pohjois-Pohjanmaan...
18.03.2020
Työ- ja elinkeinoministeriö on koonnut sivuilleen tietopaketin, miten korona vaikuttaa yritysten toimintaan ja miten valtio auttaa yrityksiä. Tutustu kysymyksiin ja vastauksiin ministeriön sivuilla.
17.03.2020
Rahoitus aukeaa yritysten haettavaksi torstaina 19.3.2020 Business Finland tarjoaa rahoitusapua koronasta johtuen. Rahoituspalvelut on tarkoitettu Suomessa toimiville pk- ja midcap-yrityksille,...
17.03.2020
Suomen Yrittäjät on kerännyt tietopaketin verkkoon koronaa koskien. Löydät Yrittäjien verkkosivuilta tuoreimmat uutiset, ohjeet työnantajille, neuvontapalvelun yhteystiedot jäsenille sekä tietoa...
16.03.2020
Koronavirus on aiheuttanut poikkeuksellisen tilanteen niin yksittäisille ihmisille kuin yrityksille. Tartuntojen yleistyminen ja taudin leviämisen ehkäisemiseksi tehtävillä toimenpiteillä voi olla...
16.03.2020
Koronaviruksen aiheuttama poikkeustilanne voi aiheuttaa yrittäjille, yrityksille ja kirjanpitäjille vaikeuksia hoitaa veroasioita. Näin ollen Verohallinto on ilmoittanut joustavansa veroasioiden...
16.03.2020
Koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilanteen myötä rahoittajat ovat varautuneet yritysten rahoituskysynnän lisääntymiseen. Yrityksille on tarjolla käyttöpääomarahoitusta ja takauksia, joilla pyritään...
13.03.2020
Yhteydenotot sähköisesti Toimistomme on suljettu toistaiseksi. Palvelemme asiakkaitamme edelleen ja Raahen seudun kehityksen henkilökunta on tavoitettavissa rajoituksista huolimatta etäyhteydellä....