Henkilötietojen käsittely

Meille on tärkeää, että yritys- ja henkilötietosi ovat turvassa. Lisäksi haluamme sivustomme palvelevan hyvin kaikkia käyttäjiä ja olemme tehneet siitä mahdollisimman helppokäyttöisen ja toimivan.

Sinun oikeutesi henkilötietojen käsittelyssä

Tietojasi käsitellään EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (GDPR) mukaisesti. Yksityisten ihmisten lisäksi asetus koskee myös yrityksiin, julkisyhteisöihin ja muihin organisaatioihin liittyvien henkilöiden tietojen käsittelyä. Toiminimien osalta asetus koskee sekä yritystoimintaa että yksityistä elinkeinonharjoittajaa henkilönä. Asetus antaa jokaiselle mahdollisuuden valvoa omien tietojensa käsittelyä ja saada niistä tietoa.

Keräämme tietoja pääasiassa siksi, että voimme palvella asiakkaitamme paremmin. Myös rahoittaja edellyttää tietojen keräämistä, kuten osallistujalistat tilaisuuksissa. Henkilötietojen käsittelyssä noudatamme Raahen kaupungin käytäntöjä.

Tietosuojaseloste

Selosteessa kerrotaan mitä tietorekisteri koskee, kuka sen ylläpidosta vastaa, mitä tietoja kerätään ja millä perusteella, kauanko tietoja säilytetään sekä mitä ja miten tietoja pääsee tarkastelemaan ja muokkaamaan.

Selosteen päivittäminen

Tietosuojakäytännöt on päivitetty 31.1.2020. Asiakirjaan on tehty sen jälkeen seuraavat muutokset:

  • Saavutettavuuskorjaus 7.12.2020.
  • Poistettu kappale evästeistä 15.8.2022, ajantasaiset tiedot evästeistä on siirretty erilliselle sivulle.