Henkilöstön yhteystiedot

Teemme töitä tosissamme, mutta emme totisina! Autamme löytämään ratkaisut ja suuntaamme yhdessä eteenpäin, aina luottamuksella.

Asiakkaidemme palveluksessa

Olemme usein asiakkaidemme luona tai edistämässä seutukunnan asioita siellä, missä asioihin parhaiten vaikutetaan. Varmimmin tapaat meidät toimistolla tai muussa sovitussa paikassa varaamalla ajan etukäteen joko soittamalla tai sähköpostilla. Voit myös jättää yhteydenottopyynnön sivuillamme, ja otamme yhteyttä haluamallasi tavalla viimeistään seuraavana arkipäivänä.

Huolehdimme jatkuvasti osaamisestamme, jotta voimme tarjota asiakkaillemme uusinta tietoa. Toimimme myös seutumme kuntien ja yritysten äänitorvena kotimaassa ja ulkomailla. Kaikki omat palvelumme ovat maksuttomia.

Henkilöstö

Pasi Pitkänen.Pasi Pitkänen, johtaja (FI, EN)
040 135 6750, pasi.pitkanen [at] raahe.fi
Pasi on Johtaja, joka saa asioita tapahtumaan. Tarttuvan hyvän-tuulisuuden lisäksi Pasilla on kyky nähdä sekä pienimmät yksityis-kohdat että suuret kokonaisuudet, joskus jopa tulevaisuuteen. Kiireenkin keskellä ehtii aina vaihtaa muutaman sanan. Aluekehittäminen ja sijoittumisasiat vievät Pasia ympäri Suomen.

Mia Kastelli.Mia Kastelli, toimistoassistentti (FI, EN)
044 439 3288, mia.kastelli [at] raahe.fi
Parempi nimike Mialle olisi toimistovelho, sillä kaikki onnistuu ja päälle saa vielä hyvän mielen. Mia on kuin tehty asiakaspalveluun ja lisäksi hoituvat viestinnän ja markkinoinnin monenlaiset kuviot. Jos haluat ottaa meihin yhteyttä, etkä tiedä kenelle soittaisit, niin Mia on ykkösvalinta!

Jussi Kemilä.Jussi Kemilä, yrityskehityspäällikkö (FI, EN)
040 830 3018, jussi.kemila [at] raahe.fi
Jussi saa asiat sujumaan ja näyttämään helpolta, olivat ne kuinka monimutkaisia tahansa. Rahoituskuviot, laskelmien teko sekä kehittämis- ja hankesuunnitelmat ovat Jussin heiniä. Sitoutuneella urheilumiehellä on sana hallussa, mutta vitsit eivät kehity ankarasta harjoittelusta huolimatta.

Riitta Palosaari.Riitta Palosaari, yrityskehityspäällikkö (FI, EN)
040 830 3198, riitta.palosaari [at] raahe.fi
Riittaa parempaa kuuntelijaa saa hakea ja ratkaisuvaihtoehtoja löytyy tilanteeseen kuin tilanteeseen. Myötätuntoisen yritysten auttajan lisäksi Riitasta löytyy aikamoinen piiskuri, joka ei jätä kiveäkään kääntämättä ennen kuin ollaan päästy sovittuun tavoitteeseen.

Tuulikki Tähtinen-Mustakallio.Tuulikki Tähtinen-Mustakallio, toimistonhoitaja (FI, EN, SE)
044 439 3286, tuulikki.tahtinen-mustakallio [at] raahe.fi
Jonkun täytyy pitää järjestystä yllä, ja meillä se joku on Tuulikki. Pitkän kokemuksen ansiosta Tuulikki ei vähästä hätkähdä tiukoissakaan aikatauluissa. Jokainen lappu päätyy oikeaan mappiin ja eurot oikeaan sarakkeeseen.
 

Hillevi Ylitorvi.Hillevi Ylitorvi, kansainvälistymispäällikkö (FI, EN, SE, GE, FR)
040 830 3185, hillevi.ylitorvi [at] raahe.fi
Hillevi auttaa yrityksiä aukomaan ovia maailmalle toimialasta riippumatta! Mikäli suunnittelee tuontia tai vientiä, etsii uusia kontakteja ja kumppaneita tai kaipaa tietoa rahoituskuvioista, on Hillevi korvaamaton tuki.
 

Markku Kemppainen.Markku Kemppainen, ohjelmajohtaja/teollisuus (FI, EN)
040 135 6975, markku.kemppainen [at] raahe.fi
Markulla on ilmiömäinen muisti ja vaikuttava kokemus teollisuuden parista. Uudet keksinnöt ja mahdollisuudet saavat Markun poikamaisen innostuksen valtaan. Väylien avaamisen ja tuotantoteollisuuden ongelmien ratkaisun ohella Markulla on ehtymätön varasto tarinoita.

Edvard Musijenko.Edvard Musijenko, projektiasiantuntija (FI, EN, RU)
040 135 6967, edvard.musijenko [at] raahe.fi
Edvard rakentaa verkostoja ja auttaa yrityksiä pääsemään mukaan erityisesti Hanhikivi 1 -projektiin, missä kielitaidosta ja laatuvaatimusten tuntemisesta on todella hyötyä. Aina kohtelias ja ajattelevainen Edvard on nopea liikkeissään ja usein lennossa.
 

Aira Meriruoko.Aira Meriruoko, markkinointisihteeri (FI, EN, SE)
040 135 7027, aira.meriruoko [at] raahe.fi
Airalla on hyppysissään seudun markkinointikuviot sekä viestinnän tehtävät erityisesti nettisivujen parissa. Lisäksi rekrytointien kautta seudulle muuttoa suunnittelevat saavat Airalta tukea ja neuvoja kaikissa muuttamiseen ja asumiseen liittyvissä asioissa hymyllä höystettynä.

Tommi Sirviö.Tommi Sirviö, projektipäällikkö (FI, EN)
040 130 3862, tommi.sirvio [at] raahe.fi
Tommi rakentaa työmarkkinoille siltoja, jotta yritysten tarve ja oikea osaaminen saataisiin kohtaamaan entistä paremmin. Vankan yritys- ja rekrytointikokemuksen siivittämänä Tommi kasaa yliseutukunnallista HR-henkilöiden verkostoa ja vahvistaa samalla seudun tunnettuutta ja vetovoimaa.

Merja Louet.Merja Louet, projektikoordinaattori (FI, EN, SE)
040 130 3863, merja.louet [at] raahe.fi
Päämäärätietoinen Merja on Tommin työpari, jolla on ehtymättömästi virtaa paneutua yksityiskohtiin ja taustatyöhön. Pitkän pk-yritystaustan ansiosta Merjalle on kertynyt vahvaa osaamista liiketoiminnan kehittämisestä, markkinoinnista ja vaativien projektien läpiviennistä.

Hanna-Leena Korhonen.Hanna-Leena Korhonen, matkailupäällikkö (FI, EN)
LOMALLA

040 135 7030, hanna-leena.korhonen [at] raahe.fi
Hanna-Leena vie Raahen seutua matkailun kartalle määrätietoisesti ja suunnitelmallisesti sekä kannustaa seudun matkailutoimijoita yhdistämään voimansa ja tuotteistamaan palveluitansa ainutlaatuiseen muotoon. Välillä hän pyrähtää metsässä tai merellä tuulettumassa.

Terhi Eteläinen.Terhi Eteläinen, matkailupäällikkö, sij. (FI, EN)
040 130 3884, terhi.etelainen [at] raahe.fi
Pirskahtelevan kuplivalla Terhillä on hymy herkässä ja Raahen seudun ylistyslaulua kaikuva näppäimistö. Erityisesti sydämellä on matkailun palvelumuotoilu ja markkinointikanavien tehokas hyödyntäminen. Terhi on Visit Raahe -sivuston pääkäyttäjä, joten otathan yhteyttä, mikäli kohteesi puuttuu muiden seudun matkailuhelmien joukosta!

Mika Kolehmainen.Mika Kolehmainen, yritysasiantuntija (FI, EN)
040 135 7017, mika.kolehmainen [at] raahe.fi
Vain muutos on pysyvää ja siinä astuu yritysten apuun Mika! Haasteiden tunnistaminen ja ratkaisujen löytäminen on Mikan superkyky ja ohessa paranee myös henkilöstön työmotivaatio. Älä anna lupsakkaan olemuksen hämätä, sillä Mikalla on erittäin pitkä kokemus teollisuuden johto-, kehittämis-, ja asiantuntijatehtävistä.

Tanja Marjala.Tanja Marjala, toimistoassistentti 50% (FI, EN)
040 130 3847, tanja.marjala [at] raahe.fi
Tanja auttelee monenmoisessa toimistotyössä ja apuvelhon titteli on enemmän kuin ansaittu. Tämä joukkuevahvistus tietää myös mitä on Palvelu! Tanjan osaaminen jaetaan puoliksi Raahen kaupungin kaavoitusyksikön kanssa.