Uusi TKI-lainarahoitus Business Finlandilta

Business Finland tarjoaa pitkäjänteiseen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan uutta lainamuotoista rahoitusta. Tilapäistä rahoitusta voi hakea vuoden 2020 loppuun asti.

Rahoitusta uudistamiseen, kehittämiseen ja pilotointiin

Rahoitus on tarkoitettu vähintään kuusi henkilöä työllistäville osakeyhtiömuotoisille pk- ja midcap-yrityksille sekä merkittävää liiketoimintaa tekeville säätiöille ja yhdistyksille, jotka etsivät kehittämisen avulla keinoja liiketoimintansa koronan aiheuttaman häiriötilanteen ratkaisemiseen.

Lainaa voi hakea kehitysprojektiin, jonka koko on vähintään 150 000 euroa. Business Finlandin myöntämän lainan osuus on pääsääntöisesti 70 % projektin hyväksytyistä kustannuksista. Laina-aika on pääsääntöisesti 7-10 vuotta. Lainan suuruus on 100 000 - 500 000 euroa. Hakijan on kyettävä uskottavasti osoittamaan omarahoitusosuutensa projektille.

Katso tarkemmat tiedot TKI-lainarahoituksesta Business Finlandin sivuilta.

Valoketjuja ja Business Finlandin logo.

Uutishuone

12.06.2020
Raahen seudun yhteiseksi kauppapaikaksi perustettu Raaseli-verkkokauppa on avattu myös kauppaa käyville yhdistyksille. Lahjakortit, mainostaminen ja paikalliset verkkokaupat yhteiselle alustalle...
12.06.2020
Hallituksen esittämässä kustannustuessa yläraja on puoli miljoonaa euroa yritystä kohden ja tuki osoitetaan eniten koronaepidemiasta kärsineille toimialoille. Poikkeusmenettelyn kautta myös muut...
12.06.2020
Työttömyysetuuden suojaosaa korotetaan 500 euroon ja liikkuvuusavustuksen matka-aikaa lyhennetään väliaikaisesti. Hallitus esittää yrittäjän työttömyysturvaan ja lomautusta koskeviin väliaikaisiin...
04.06.2020
Oletko miettinyt yrityksesi jatkosuunnitelmia? Vastaamalla kyselyyn varmistat, että omistajanvaihdoksesi tulee menemään onnistuneesti maaliin. Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät kaipaa tietoa...
02.06.2020
Sustainable Travel Finland -merkin saaneet yritykset ja alueet saavat käyttöönsä jatkuvan kehittämisen mallin, matkailun kestävään kehitykseen liittyvää uusinta tietoa sekä markkinointitukea ja...
02.06.2020
Kustannustuen lakiesitys etenee ja se on tarkoitus antaa eduskunnalle 4.6.2020. Kustannustuella vahvistetaan yritysten maksuvalmiutta sekä pyritään pienentämään konkurssiuhan alle joutuvien yritysten...
02.06.2020
Päivitetty 5.6. (tuki on nyt haettavissa, lisätty viimeiset hakupäivät sekä linkit TEM:in uusimpaan tiedotteeseen ja KEHA:n tarkistuspalveluun kuuluuko yritys joukkomaksatuksen piiriin) Laki...
29.05.2020
Yritys voi pyytää alkuvuonna 2020 maksamiaan arvonlisäveroja takaisin. Käytännössä yritys tekee maksujärjestelypyynnön ja maksaa palautetun arvonlisäveron myöhemmin takaisin Verohallinnolle...