Kustannustuen toinen haku avautuu ennen joulua

Tukeen on varattu 550 miljoonaa euroa ja sitä voi hakea, vaikka muita tukia olisi jo myönnetty. Haku on avoinna Valtiokonttorissa 21.12.2020-26.2.2021.

Kaikki koronasta kärsineet yritykset voivat hakea kustannustukea

Kustannustuen ehtona on yrityksen liikevaihdon lasku koronan vuoksi. Kustannustuki on tarkoitettu niille, joiden liikevaihto on pandemian vuoksi pudonnut vähintään 30 prosenttia kesä-lokakuussa 2020, kun sitä verrataan vastaavaan ajankohtaan vuonna 2019.

  • Kustannustuen piiriin kuuluvat myös liiketoimintaa harjoittavat säätiöt ja yhdistykset.
  • Tukea ei voida myöntää maatalouden alkutuotannon, kalatalouden ja vesiviljelyalan yritystoimintaan.
  • Tukeen oikeuttavalle liikevaihdolle ei ole minimirajaa.
  • Pienin maksettava tuki on 2000 euroa ja suurin 500 000 euroa.
  • Kustannustukea haettaessa aiemmat suorat koronatuet eivät saa ylittää 800 000 euroa.

Yrityksen oman liikevaihdon lisäksi arvioidaan yrityksen toimialan liikevaihdon laskua. Jos toimialan liikevaihto on laskenut vähintään 10 prosenttia, voi kustannustukea hakea ilman lisäperusteluja. Tuen piiriin kuuluvista toimialoista on tulossa lisätietoa 18.12.2020.

  • Tukea voi hakea, vaikka toimialaehto ei täyttyisi! Tällöin yrityksen on hakemuksessaan osoitettava erityisen painavat syyt sille, että yrityksen liikevaihto on kärsinyt koronapandemian vuoksi.

Tutustu työ- ja elinkeinoministeriön tiedotteeseen sekä päivitettyyn Kysymyksiä ja vastauksia kustannustuesta -sivuun.

Kustannustukea haetaan Valtiokonttorista

Tuella korvataan joustamattomia kustannuksia ja palkkamenoja – ei liikevaihdon laskua. Myös toiminimiyrittäjät voivat ilmoittaa palkkakulut hakemuksella. Hakemukseen ei tarvita liitteitä. Haun avautumispäivä vahvistetaan 18.12.

Hakuohjeita ja tietoja päivitetään jatkuvasti Valtiokonttorin sivuille. Sivujen kautta voi myös esittää kysymyksiä kustannustuesta. 

  • Valtiokonttorin kustannustuen puhelinpalvelu 0295 50 3050 on avoinna arkisin klo 9-15
  • Kysymyksiä voi esittää myös sähköpostilla kustannustuki [at] valtiokonttori.fi
  • tai Valtiokonttorin Turvaviesti-palvelun kautta
Grafiikka kustannustuen aikataulusta.

Uutishuone

28.03.2024
Raahen seudusta halutaan kehittää tunnettu, ympärivuotinen ja vetovoimainen matkailukohde kotimaisille ja kansainvälisille matkailijoille. Visit Raahe kutsuu seutukunnan...
27.03.2024
Tiesitkö, että vastuullisuuden huomioiminen omassa liiketoiminnassa vaikuttaa tänä päivänä jo rahan hintaan? Samaan aikaan isommat yritykset joutuvat tarkastelemaan toimitusketjuja ja...
27.03.2024
Oletko ruoka-alan yrittäjä, kulttuuri- tai matkailutoimija tai alalla toimimisesta kiinnostunut? Onko sinulla lähiruokaan tai ruokamatkailuun liittyvä tuoteidea, jonka...
27.03.2024
Pohditko yrityksen perustamista, muhiiko mielessäsi uusi liikeidea? Tule kuuntelemaan ja keskustelemaan yrittäjyydestä kahvittelun lomassa. Mistä aloittaa...
18.03.2024
Perämeren kaakkoisrannikon kylät, kaupungit, luonto- ja historiakohteet sekä palvelut yhdistävä Flatland Route on tasainen ja helppokulkuinen pyöräilyreitti Itämeren rannikolla Pohjois-Pohjanmaalla....
18.03.2024
Raahen kaupungin hankintatiimi palvelee kaikkia seudun kuntia. Pyhäjoen ja Siikajoen kunnat käyttävät Raahen kaupungin hankintapalveluita, kun kyse on suurista urakoista...
18.03.2024
Hanhikiven alueella on edelleen erinomaiset mahdollisuudet energiantuotantoon ja energian jatkojalostukseen, todetaan Pyhäjoen kunnan käynnistämässä Puhtaan ja vakaan...
18.03.2024
Kasvupolku-ohjelmat ovat yrityksille, joissa on aitoa kasvuhalua ja kehittämisintoa. Ohjelmat ovat yrityksille maksuttomia. Vuoden kasvuyritys valitaan Kasvupolku-ohjelmiin osallistuneiden yritysten...