Viikossa 360 hakemusta maaseudun ja kalatalouden koronatukiin

ELY-keskuksissa on päästy käsittelemään tukia välittömästi ja maksatukset on saatu nopeasti käyntiin. Ruuhkautumista käsittelyssä ei ole näkyvissä.

Jaossa yhteensä 40 miljoonaa

Maaseudun yritysten ja alkutuotannon sekä kalatalouden koronarahoituksen haku avautui 18.5. Maanantaihin 25.5. mennessä hakemuksia oli saapunut yhteensä noin 360 kappaletta. Näistä maaseudun yritysten väliaikaisen tuen hakemuksia oli noin 180 kpl (yhteensä 1,6 M€) ja alkutuotannon väliaikaisen tuen hakemuksia noin 150 kpl (yhteensä 1,4 M€). Kalatalouden väliaikaisen tuen hakemuksia oli saapunut kolmisenkymmentä kappaletta (yhteensä noin 0,6 M€).

Hakemuksien jättämisessä on suuria alueellisia eroja. Maaseudun yritysten väliaikaista tukea ovat saaneet muun muassa juuston valmistaja ja maatilalla toimiva ratsutalli. Alkutuotannon väliaikaista tukea on myönnetty esimerkiksi perunan suoramyyntiä ravintoloille harjoittavalle maatilalle.

ELY-keskuksista muistutetaan, että mahdollisimman hyvin täytetty hakemus nopeuttaa sen käsittelyä, kun lisäselvityksiä ei tarvitse tehdä.

Tutustu ELY-keskuksen tiedotteeseen

Väliaikaiset tuet ovat haettavissa vuoden 2020 loppuun mennessä

 

Meri ja viljapeljo, maa- ja metsätalousministeriön logo.

Uutishuone

18.04.2024
Toukokuussa käynnistyvissä Tupla KIT -rinnakkaishankkeissa autetaan kehityskykyisiä ja -haluisia yrityksiä suunnitelmallisen, järjestelmällisen, hallitun ja kestävän...
18.04.2024
Parhaiten teollisuudesta ja puhtaasta energiasta tunnettu Raahen seutukunta tarjoaa yrityksille erinomaisen kasvuympäristön. Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtumassa...
03.04.2024
Voisiko sinun yrityksesi olla se, joka nappaa alasi parhaimmat osaajat? IMAGO-valmennus pureutuu siihen, mikä tekee yrityksestä halutun työpaikan. Houkutteleva työnantajamielikuva saa osaajat...
03.04.2024
Kilpailu osaavista työntekijöistä kiristyy jatkuvasti. Rekrytointimarkkinointi on tärkeää, koska se auttaa organisaatioita houkuttelemaan korkealaatuista työvoimaa kilpailluilla työmarkkinoilla....
03.04.2024
Tarjoamme hyvien asiakasvirtojen varrelta Raahen sairaalasta kahvilanpitomahdollisuutta. Annamme toimivat tilat ja laitteet vuokrattavaksi aktiiviselle asiakaspalvelijalle. Kahvilan tilat koostuvat...
28.03.2024
Raahen seudusta halutaan kehittää tunnettu, ympärivuotinen ja vetovoimainen matkailukohde kotimaisille ja kansainvälisille matkailijoille. Visit Raahe kutsuu seutukunnan...
27.03.2024
Tiesitkö, että vastuullisuuden huomioiminen omassa liiketoiminnassa vaikuttaa tänä päivänä jo rahan hintaan? Samaan aikaan isommat yritykset joutuvat tarkastelemaan toimitusketjuja ja...
27.03.2024
Oletko ruoka-alan yrittäjä, kulttuuri- tai matkailutoimija tai alalla toimimisesta kiinnostunut? Onko sinulla lähiruokaan tai ruokamatkailuun liittyvä tuoteidea, jonka...