Rakennetun ympäristön vihreää siirtymää edistäville tutkimus-, kehitys- ja innovaatiohankkeille jaossa noin 12 miljoonaa euroa

KIRAilmasto-ohjelman viimeiset haut ovat auki

Vähähiilisen rakennetun ympäristön ohjelma tukee vuosina 2021–2023 yhteensä 40 miljoonalla eurolla Suomessa toimivia yrityksiä ja muita toimijoita vähähiilisten ratkaisujen kehittämisessä rakennetun ympäristön saralla. Ohjelmalla edistetään myös ilmastonmuutokseen sopeutumista.

Viimeiset hankehaut ovat nyt auki:

  • Vientiin tähtääville hankkeille tarkoitettu Business Finlandin viimeinen hankehaku päättyy 14.4.2023. Haettavana on reilut 10 miljoonaa euroa.
  • Vain Suomessa toimiville tahoille, kuten yrityksille, kunnille ja järjestöille, tarkoitettu ympäristöministeriön viimeinen hankehaku on auki 3.3.2023 asti. Haettavana on enintään 1,5 miljoonaa euroa.

Aikaisemmilla hakukierroksilla on rahoitettu yhteensä lähes 70 hanketta, joissa luodaan ratkaisuja muun muassa vähähiilisiin rakennusmateriaaleihin ja materiaalien uusiokäyttöön, elinkaarilaskentaan ja rakennusten energiatehokkuuteen.

Tutustu ohjelmaan ja rahoitushakuihin KIRAilmasto-sivuilla.

Vasara puista taustaa vasten.

Uutishuone

28.03.2024
Raahen seudusta halutaan kehittää tunnettu, ympärivuotinen ja vetovoimainen matkailukohde kotimaisille ja kansainvälisille matkailijoille. Visit Raahe kutsuu seutukunnan...
27.03.2024
Tiesitkö, että vastuullisuuden huomioiminen omassa liiketoiminnassa vaikuttaa tänä päivänä jo rahan hintaan? Samaan aikaan isommat yritykset joutuvat tarkastelemaan toimitusketjuja ja...
27.03.2024
Oletko ruoka-alan yrittäjä, kulttuuri- tai matkailutoimija tai alalla toimimisesta kiinnostunut? Onko sinulla lähiruokaan tai ruokamatkailuun liittyvä tuoteidea, jonka...
27.03.2024
Pohditko yrityksen perustamista, muhiiko mielessäsi uusi liikeidea? Tule kuuntelemaan ja keskustelemaan yrittäjyydestä kahvittelun lomassa. Mistä aloittaa...
18.03.2024
Perämeren kaakkoisrannikon kylät, kaupungit, luonto- ja historiakohteet sekä palvelut yhdistävä Flatland Route on tasainen ja helppokulkuinen pyöräilyreitti Itämeren rannikolla Pohjois-Pohjanmaalla....
18.03.2024
Raahen kaupungin hankintatiimi palvelee kaikkia seudun kuntia. Pyhäjoen ja Siikajoen kunnat käyttävät Raahen kaupungin hankintapalveluita, kun kyse on suurista urakoista...
18.03.2024
Hanhikiven alueella on edelleen erinomaiset mahdollisuudet energiantuotantoon ja energian jatkojalostukseen, todetaan Pyhäjoen kunnan käynnistämässä Puhtaan ja vakaan...
18.03.2024
Kasvupolku-ohjelmat ovat yrityksille, joissa on aitoa kasvuhalua ja kehittämisintoa. Ohjelmat ovat yrityksille maksuttomia. Vuoden kasvuyritys valitaan Kasvupolku-ohjelmiin osallistuneiden yritysten...