Laaksoista kukkuloille: näkyvyyttä maaseutumatkailuun digitalisaatiolla ja tuotteistamisella (LAKU)

Laku hankkeen toteuttajat

Yhteyshenkilö:
Terhi Eteläinen, matkailupäällikkö
puh. 040 130 3884, terhi.etelainen [at] raahe.fi

Laaksoista kukkuloille: näkyvyyttä maaseutumatkailuun digitalisaatiolla ja tuotteistamisella ( LAKU) kohdistuu Pohjois-Pohjanmaan matkailualan mikro- ja pk-yritysten kilpailukyvyn kohentamiseen, toiminnan uudistamiseen ja tuotteiden kehittämiseen kuluttajien mm. COVID-19-pandemian synnyttämien uusien tarpeiden sekä Visit Finlandin kestävän kehityksen ja kansainvälisyyskriteerien mukaisiksi.

Kansainvälistymisen lisäksi toinen iso teema on matkailun toimialan digitalisoitumisen ja toimijoiden digikyvykkyyden kasvattamisen tarve. Koronakriisi iski erityisen vahvasti matkailualalle, jonka tukeminen uusien palveluiden ja tuotteiden kehittämiseen ja uudistamiseen tukee alan elpymistä. Tavoitteena on yritysten tuottamien matkailupalveluiden houkuttelevuuden, näkyvyyden, saavutettavuuden ja ostettavuuden parantaminen. Hankkeen toimenpiteinä matkailutoimijoille suunnatut työpajat toteutetaan etupäässä toiminnallisina webinaareina, joissa hyödynnetään virtuaalisia fasilitointimenetelmiä ja vertaisarviointia ja -kehittämistä.

Hanke edistää lyhyellä aikavälillä etenkin lähimatkailua Pohjois-Pohjanmaan alueella, erityisesti Raahen ja Nivala-Haapajärven seutukunnissa, sekä ainutlaatuisten, kiinnostavien ja helposti niin fyysisestä kuin digitaalisesti löydettävien, saavutettavien ja ostettavien kansainväliset kriteerit täyttävien matkailupakettien tuotteistamista.  Yhtenä keskeisenä näkökulmana on voimakkaiden matkailukeskuksien ulkopuolisien alueiden mikro- ja pk-yritysten matkailuelementtien omaperäisyyden vahvistamisessa, vetovoimaisuuden sekä elämyksellisyyden tuotteistamisessa, noudattaen kestävän kehityksen periaatteita. Hankkeen myötä alueen matkailutoimijoiden palvelut ja tuotteet vastaavat paremmin asiakkaiden tarpeita, ja ne ovat helpommin asiakkaille näkyvillä, löydettävissä, saavutettavissa ja ostettavissa.

Hankkeen nimi LAKU - Laaksoista kukkuloille: näkyvyyttä maaseutumatkailuun digitalisaatiolla ja tuotteistamisella

Hankekoodi A77595

Toimintakausi: 1.9.2021 - 30.9.2023

Rahoittaja Euroopan rakenne- ja investointirahastot - EAKR. Hanketta rahoitetaan osana Euroopan unionin covid-19-pandemian johdosta toteuttamia toimia.

Hankehallinnointi Oulun yliopisto
Hankkeen vt. projektipäällikkö Ulla Lehtinen, puh. 050 4761 624, ulla.lehtinen [at] oulu.fi

Hankkeessa mukana
Raahen seudun kehitys (Raahe, Siikajoki ja Pyhäjoki)
Nivala-Haapajärven seutu NIHAK ry
Kattilakosken kulttuuriosuuskunta
Kärsämäen kunta
Kerttu Saalasti säätiö

Linkkejä
Matkailun kehittäminen Raahen seudulla Visit Raahe verkkosivuilla 
Raahen seudun matkailun kehittäminen Facebookissa
Laku-hanke Facebookissa